keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Erityinen luontosuhde, onko sitä ja mitä se on

Kirjoittaja Jukka-Pekka Jauhiainen on maaseudun kehittämisyhdistys
Etpähän toiminnanjohtaja ja maanviljelijä Hollolasta. Hän saattaa ajella
moottoriveneellä palaveriin Vääksyyn ja viihtyy myös Lapissa niin
suksilla kuin kalassa.

Minulta pyydettiin helmikuussa blogiteksti Vesijärvisäätiön Vesiposti-blogiin. Aiheen saisin varata kohtuullisen vapaasti, kunhan se liittyisi jotenkin vesistöihin, vesistökunnostukseen, luontoon tai luontosuhteeseen. Lupasin palailla asiaan myöhemmin kevään aikana, kunhan alkuvuoden työkiireet hellittäisivät ja aurinko alkaisi lämmittämään niin ympäröivää luontoa kuin kirjoittajan ajatustoimintaa.  

Kirjoituspyyntö sai minut pohtimaan tarkemmin luontosuhdetta:  mitä se on, miten eri ihmisten ja ”alueiden” luontosuhteet eroavat toisistaan ja onko jollain väestö- tai ammattiryhmällä erityinen luontosuhde verrattuna muihin?  

Oman käsitykseni mukaan luontosuhde sisältää kaikki ne asenteet ja arvot, joita ihminen luontoon liittää. Luontosuhde ei ole tämän vuoksi koskaan pysyvä ja muuttumaton, vaan se muuttuu elämän varrella. Luontosuhteen perusta muodostuu lapsuudessa ja siihen vaikuttavat voimakkaasti kulttuuri- ja ympäristö missä lapsi kasvaa, sekä lapsena koetut luontoelämykset. 

Pohtiessani omaa luontosuhdettani niin huomasin sen muuttuneen vuosien varrella.  Lapsuuteni keskeisiin luontoelämyksiin kuuluivat veneily, kalastus, marjastus, sienestys, sekä retkeily Lapin ja Pohjois-Norjan maisemissa. 

Aikuisiällä luontosuhteeni kehittymiseen ovat vaikuttaneet ainakin työ, perhe ja opinnot sekä yleisen elämänkokemuksen karttuminen. Omaa luontosuhdettani luonnehtisin käytännöllislähtöisen  humanistiseksi:  luonto tarjoaa minulle sekä elantoa, että henkistä virkistystä ja eheyttä. Tästä huolimatta vanhetessa ajatteluni on alkanut saamaan ekosysteemilähtöisiä vivahteita: ihminen on osa luontoa, eikä meillä ole varsinaista etuoikeutta luonnonjärjestyksessä. 

Luontosuhteen pohtiminen sai blogitekstipyynnön lisäksi alkunsa allekirjoittaneen pitkäaikaisesta työurasta erilaisten maaseudun kehittämishankkeiden parissa, sekä vapaa-ajalla harjoitetusta perhemuotoisesta maa- ja metsätalousyrittäjyydestä. Maa- ja metsätalousyrittäjyys on avannut silmäni sille työlle, jota maanviljelijät ja metsänomistajat tekevät paikallisesti luonnon eteen. Nämä pienet teot tai viljelymenetelmien muutokset eivät usein käy ilmi, mikäli seuraa pelkästään julkisuudessa käytävää keskustelua maa- ja metsätalouden ympäristövaikutuksista. Maataloudella, kuten kaikella taloudellisella toiminnalla on ympäristövaikutuksia, jotka ovat ainakin jollain tasolla negatiivisia. Lisäksi olen oppinut luonnon kanssa työskennellessäni, että ainoa varma asia on epävarmuus, eikä yksinkertaisia totuuksia yleensä ole. 

Omalla tilalla olemme pyrkineet kiinnittämään huomiota ympäristöasioihin talouden sallimissa rajoissa. Tehdyissä toimenpiteissä ei ole aina välttämättä ollut ajankäytännöllisesti tai taloudellisesti järkeä, mutta vastuu omasta lähiympäristöstä ja virkistysmahdollisuuksista on saanut meidät toimimaan. Vuosien varrella tilallemme on rakennettu mm. monivaikutteinen kosteikko, jolla pyritään vähentämään viljelyn aiheuttamia ravinne- ja kiintoainespäästöjä lähivesistöön. Kosteikon ja sen lähialueiden hoidossa pyrimme huomioimaan mahdollisimman hyvin luonnon monimuotoisuuden, sekä riistatalouden. Käytännössä tämä on tarkoittanut mm. avoimen niityn ylläpitoa niittykasveineen, sekä pienpetojen pyytämistä kosteikolta ja sen läheisyydessä sijaitsevalta linnustollisesti tärkeältä alueelta. Pienpetojen pyytämisessä tärkein yhteistyökumppani on paikallinen metsästysseura ja sen aktiivit. Viljelytoimenpiteissä pyrimme maksimoimaan talviaikaisen kasvipeitteisyyden, jolla ehkäistään ravinnevalumia.

Työurani aikana olen päässyt seuraamaan useita erilaisia hankkeita, joiden aihepiirinä on ollut ympäristönkasvatus, luonnon- ja ympäristönsuojelu, luonnonvarojen käyttö sekä ihmisten virkistysmahdollisuuksien parantaminen. Usein näissä hankkeissa on ollut osallisina erialaisia intressiryhmiä, joiden luontosuhteessa ja elämänkatsomuksessa on ollut havaittavissa huomattavia eroja. Joskus erot ovat näkyneet myös erilaisina konflikteina, intressiristiriitoina ja tilanteina, jotka ovat  hankaloittaneet tai ainakin vaikuttaneet hankkeiden toimintaan.

Lahden Vesijärvisäätiön toimintaa olen päässyt seuraamaan palkkatyöni kautta sen alusta lähtien. Säätiö on ollut useissa maaseudun kehittämisvaroilla toteutetun hankkeen hakijana ja/tai hankekumppanina. Yhteistä näille hankkeille ja toiminnalle on ollut se, että säätiö on onnistunut kokoamaan yhteen erilaisia toimijoita ja intressiryhmiä, joiden välisen yhteistyön syntyminen ilman välittäjäorganisaatiota olisi ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta. Säätiö on onnistunut saattamaan yhteen luonnon- ja ympäristönsuojelijoita, tutkimuslaitoksia, julkista hallintoa,  maanomistajia ja metsästyksen harrastajia. Usein näillä eri toimijoilla on ollut , ehkäpä siitä luontosuhteesta johtuvia,  erilaisia intressejä ja luontoon liittyviä ”moraalikäsityksiä”, jotka ilman säätiötä olisivat estäneet hedelmällisen yhteistyön. 

Vuosien työn jälkeen säätiön ja sitä ennen toteutettujen Vesijärviprojektien tulokset näkyvät järven ekologisen tilan parantumisena. Nykyään voidaan sanoa, että Vesijärvestä on muodostunut yli 140 000 asukkaan virkistyskeidas, joka tarjoaa alueen asukkailla ja matkailijoille ruumiin ja sielun ravintoa. ’

Vaikka Vesijärven kunto on parantunut takavuosista huomattavasti,  on meillä edelleen töitä tehtävänä järven suojelemiseksi. Tässä työssä vaaditaan meidän kaikkien pieniä ja joskus vähän suurempiakin ympäristötekoja. Yhtenä pienenä ympäristötekona voi vaikka liittyä Vesijärvisäätiön kummiksi ja antaa oman rahallisen panoksen vesiensuojelu- ja kunnostustyölle.