Vesi on aina elämys

Markus Luukkonen on media-alan ammattilainen ja Lahden

seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö, joka vietti lapsuutensa
Mikkelissä kirkasvetisen Saarijärven äärellä.

Vesijärvi liittyy minulla kiinteästi kesien viettoon.

En omista venettä, mutta ystävien kutsusta on silloin tällöin mahdollisuus astua purrelle iltaa viettämään. Kohteet ovat olleet moninaiset: joskus on matkustettu Messilästä Lahden satamaan, toisinaan Selkäsaareen, Vääksyn kanavalle tai Kelventeelle, pisimmillään aina Sysmän Päijätsaloon saakka.

Matka vesillä on aina elämys. Leppeä kesäinen päivä, tyyni järvenselkä, hyväntuulisia ihmisiä. Päivä Vesijärvellä on kuin viikonloppu Ruotsinlaivalla – mutta kevennetyssä ja paljon hapekkaammassa muodossa!

Lapsuuteni elin Mikkelissä, silloisessa maalaiskunnassa. Kotitalostani oli vain puolikas kivenheitto eli 20 metriä Saarijärven rantaan. Saarijärven mittasuhteet eivät vedä vertoja Vesijärvelle, mutta edellistäkään ei voi luonnehtia pieneksi. Myös Saarijärveltä löytyy useiden kilometrien pituisia selkiä.

Saarijärven vesi oli kirkasta ja juomakelpoista. Muistan yhden jos toisen kesäpäivän, kun astelin nukkaantuneen kotilaiturin nokkaan, asetuin vatsalleni ja hörpin vettä. Kova kalamies en ole koskaan ollut, mutta lapsuuden ongintareissuilla mato-ongella napanneet ahvenet ovat kuitenkin jääneet mieleen.

Järvet synnyttävät vahvoja elämyksiä. Ne ovat kaikki omalla tavallaan erityislaatuisia. Kuten Suonteen tuoreet muikut, ei niitäkään voi unohtaa.

Meillä on monenlaisia ympäristöongelmia, joista Vesijärven tilanne ei kuulu vähäisimpiin. Ne, jotka ovat eläneet lapsuutensa Lahdessa tai lähikunnissa, muistavat Vesijärven aivan erikuntoisena kuin se on nyt.

Tarvitsemme paljon yhteistyötä ympäristön hyväksi ja paljon arvostusta luomakuntaamme kohtaan. Puhdas vesi ja sen äärellä syntyvät elämykset kuuluvat myös jälkipolvillemme.

Lahden seurakuntayhtymä tukee Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiötä vuotuisella toiminta-avustuksella. Seurakunnissa tehdään tavoitteellista ympäristötyötä muutenkin – osoituksena tästä saimme maaliskuussa kirkon ympäristödiplomin vuosiksi 2019-2023.

Olisiko maanviljelijöistä sankareiksi?

Päivi Rönni on MTK Hämeen Kestävää ruokaa ja kasvua Hämeessä -hankkeen ohjelmapäällikkö, maaseutumatkailuyrittäjä ja vannoutunut luomu- ja lähiruuan kannattaja.

Sanotaan se nyt heti tähän alkuun: täysin päästötöntä ruuantuotantoa ei ole olemassa, ainakaan toistaiseksi. Teknologia tuottaa toki ratkaisuja, jossa ruoka tulevaisuudessa kasvaisi soluviljelynä ikkunalaudalla tai proteiinit kasvatettaisiin bakteerien ja aurinkoenergian avulla ilman hiilidioksidista. Vielä siihen on kuitenkin tovi matkaa, että ihmiskunnan tarvitsema ravinto tuotettaisiin ilman peltoja ja maanviljelijää. Päästöttömään tai vaikutuksiltaan ainakin neutraaliin ruuantuotantoon kuitenkin pyritään.

MTK:n kunnianhimoisena tavoitteena on hiilineutraali ruoka vuonna 2030. Miten tavoitteeseen päästään? Päästöjä alentamalla, sidontaa lisäämällä, uusiutuviin energianlähteisiin panostamalla ja alan sopeutumista ilmastonmuutokseen vahvistamalla.

Valmista ei tule hetkessä, lisää tutkimusta tarvitaan, mutta paljon voidaan tehdä jo nyt. Viime aikoina keskustelu maanviljelyssä on siirtynyt sinne, minne itse asiassa ei suoraan näe, eli maan pinnan alle, maan viljelyyn. Maaperässä on enemmän hiiltä kuin kasvillisuudessa ja ilmakehässä. Siksi on mietittävä, millaisilla toimenpiteillä varmistetaan, että hiiltä vapautuisi mahdollisimman vähän tai parhaassa tapauksessa hiilen määrä jopa lisääntyisi.

Suomen ongelmana on erityisesti eloperäisten viljelymaiden suuri määrä ja lyhyt kasvukausi. Maan muokkausta voidaan kuitenkin keventää ja ympärivuotista kasvipeitteisyyttä lisätä, viljelykiertoa monipuolistaa, kerääjäkasvien, syväjuuristen typensitojakasvien sekä monivuotisten ja -lajisten nurmien viljelyä lisätä. Eloperäisen aineksen määrää voidaan lisätä orgaanisten lannoitteiden ja maanparannusaineiden käytöllä. Maan kasvukuntoon satsaaminen parantaa myös vesitalouden hallintaa ja siten ravinteiden pidätyskykyä. Samalla lisääntyy sadon tuottokyky ja sitä kautta yleensä myös tuottajan taloudellinen tulos. Melkoinen win-win!

Kotieläintuotannon ilmastopäästöt syntyvät pääosin metaanista ja typen oksideista. Niihin voidaan vaikuttaa lähinnä lannan varastointia ja käyttöä tehostamalla sekä ruokintaa tarkentamalla. Vaikka kotieläintuotannon päästöjä ei ole syytä vähätellä, on syytä kuitenkin erottaa globaali ja suomalainen eläintuotanto toisistaan. Suomalaiset naudat ja lampaat ja niiden tuotanto nojaavat vahvasti nurmipohjaiseen ruokintaan ja nurmissa on suuri hiilensidontapotentiaali. Karjanlanta on samalla sekä arvokas ravinteiden lähde että maanparannusaine. Se ruokkii kasvien ohella myös maaperän pieneliöstöä ja parantaa siten maanrakennetta. Lanta yhdessä nurmen kanssa voi tarjota myös mahdollisuuksia biokaasun tuottamiseen. Biokaasuprosessin sivutuotteena syntyy ravinnetta, joka parantaa kierrätystä.

Ilmasto- ja vesistöpäästöt ja niiden hillintään johtavat ratkaisut kulkevat usein käsikädessä. Maatalous on metsätalouden ohella tällä hetkellä ainoa hiilipäästöjen sitoja. Olisiko maanviljelijästä siis sittenkin enemmän ratkaisun tarjoajaksi, jopa ilmastosankariksi?

Sama järvi kesät talvet

Tuulikki Norrlin, Vesijärven ystävä

Kävelyreittini kulkee vanhaa ratapenkkaa pitkin Vesijärven satamaan. Maisema ei ole koskaan sama. Peräkkäisinä päivinäkin se vaihtelee, ja tietysti sen päälle saan vielä nähdä ja haistaa vuodenaikojen hitaat muutokset. Kieltämättä juuri nyt, hengitykseen käyvien pakkasten ja lumituiskujen aikaan, kevät tuntuu olevan vielä kaukana, mutta valo lisääntyy joka päivä. Maaliskuussa iltapäivän aurinko häikäisee jo aivan eri kulmasta kuin nyt. Maisema muuttuu toisenväriseksi kauan ennen kuin jäät lähtevät tai puut alkavat kainosti vihertää.

En viihdy paukkupakkasissa enkä vaakasuorassa pyryssä, mutta järven rantaan on silti päästävä säännöllisesti. Paitsi valon muutokset myös latutilanne on käytävä tarkastamassa. Emme voi mitään sille, missä järjestyksessä talvi milloinkin päättää tulla, ja joskus latuja joudutaan odottelemaan. Jos ei tänä talvena, niin ensi vuonna sitten!

Huhtikuussa voi jäätä käydä myös kuuntelemassa: heliseekö jo? Jääpeitteen häviäminen on joka vuosi yhtä ihmeellistä. Yhtenä kauniina sunnuntaina valkealla kannella kävellään, viikon kuluttua sitä ei ole ollenkaan. Vapaan veden ääni riemastuttaa. Parasta on ihan pienten aaltojen liplatus, mutta toki toisinaan kevään on syytä pitää melua itsestään, jotta se varmasti huomataan.

Jos hyvin käy, kesä on lämmin eikä järven rannalla palele. Pyörällä on hyvä lasketella Mukkulasta satamaan, Teivaan rannasta Myllysaareen. Onnekkaina päivinä voi päästä veneeseen tai laivaan ja katsoa tuttua kaupunkia taas vähän toisenlaisesta kuvakulmasta: tähtitorni, Oululainen, hyppyrimäet, radiomastot, kaupungintalo, Kariniemen mäki, vesitorni, Ruoriniemen talot, Mukkulan kartano. Jostain syystä kotikaupunki näyttää rakkaammalta, kun sen näkee järveltä päin.

Syksyllä rannat hohtavat keltaista ja oranssia. Järvellä saattaa tavata toisenlaisia kulkijoita kuin kesäaikaan, vaikkapa muuttomatkallaan taukoa pitäviä merimetsoja. Kun syksy kylmenee ja pimenee, retket rantaan käyvät harvemmiksi. Illalla kävelen silti katsomaan, miten valot heijastuvat mustasta vedestä. Jäätymistä odotellaan, ja näinä somen kyllästäminä aikoina viestit kuvineen kulkevat nopeasti: Enonselkä on jäässä!

Olen asunut Lahdessa melkein koko ikäni. Kun olin lapsi, Vesijärvi oli etäämpänä, teollisuuden takana piilossa. Kun nyt kuljen satamaan, on vaikea muistaa tuota aikaa. Enonsaaren siluetti rajaa taivaan tutulla kaarellaan. Rannasta on tullut meidän kaupunkilaisten oma, oli kesä tai talvi.

Minun Vesijärveni

Pekka Puujalka
Vaanian osakaskunta, 
Vesijärven kalastusalueen vpj, 
Vesijärven petokalarahaston neuvottelukunnan pj.,
Vesijärven kalastusalueen kalastuksenvaloja, ELY

Ensi kosketukseni Vesijärveen sain kesäkuussa 1982, kun muutin perheeni kanssa pääkaupunki-seudulta Lahteen Mukkulaan. Uintiretki lasten kanssa lähellä olevalle Mukkulan kartanon uimarannalle oli järkytys, sillä ranta oli paksun levämassa peitossa ja siten käyttökiellossa. Vastaava tilanne oli tuolloin järven monella uimarannalla.

Tutustuin kesän mittaan Vesijärven kuntoon veneellä ja totesin, että järven pohjoispään tilanne
oli eri kuin eteläpään. Etsin samalla perheelleni vakituista asuinpaikkaa. Innokkaana luonnon ystävänä ja kalastajana tavoitteena oli löytää asuinpaikka veden ääreltä.

Keväällä 1983 löytyi sopiva maatila Vaanian kylästä.  Seuraavana keväänä alkoi saunarannan kunnostus kasvillisuutta niittämällä ja juurakoita imuruoppaamalla. Vanhoista 20- ja 30-luvun valokuvista voi nähdä, kuinka rannat olivat kasvillisuudesta miltei vapaat, mutta 50-70-luvuilla lähes umpeen kasvaneet. Saunarannan kunnostus kesti monta vuotta.

Vaanian kylässä oli tuolloin lehmiä kuudella maatilalla. Toimintakulttuuri ympäristöasioissa ja vesienhoidossa oli toisella tasolla kuin tänä päivänä. Lehmät ovat kylästä kadonneet ja viljelytavat muuttuneet radikaalisti nykyisten ympäristövaatimusten myötä.

Omilla toimenpiteilläni osa-aikaviljelijänä olen vaikuttanut järven tilaan huolehtimalla peltojeni ravinnetaseista, viljelytekniikoista ja tarvittavista rannan suojakaistoista nykyisten ympäristö-vaatimusten mukaisesti. Ehkä merkittävin oma panokseni Vesijärven hyväksi oli elokuussa 2018 Vaanian kylään maalleni Suullistenpohjan Kulmasuolle kaivettujen kahden lasketusaltaan urakointi.  Pelto- ja tieojista tulevat vedet kierrätetään nyt lasketusaltaiden kautta järveen. Oman panokseni lisäksi altaiden rakennuskustannuksiin osallistuivat mm. Suomen riistakeskus, Vaanian osakaskunta, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö ja Vesijärven kalastusalue. Lasketusaltaiden toimivuus ja kunnossapito jatkossa ovat pääasiassa minun vastuullani.

On ollut ilo todeta kuinka järvi on kiittänyt eri tahoilla sen hyväksi tehdystä työstä. Vesijärvi on aivan eri järvi tänään kuin 35 vuotta sitten. Nyt Vesijärvi antaa erinomaiset mahdollisuudet virkistys- ja hyötykäytöstä nauttiville ihmisille. Kotitarvekalastajana tiedän, kuinka hyvää Vesijärven kuha ja muikku ovat.

Mielenkiintoisen näkökulman Vesijärveen on antanut toimintani Vaanian osakaskunnissa. Olen huolehtinut Vaanian osakaskunnan kalastuslupamyynnistä ja toiminut kalastuksenvalvojana yli 30 vuotta sekä ollut osakaskuntiemme virallisena edustajana yli 25 vuotta. Perehtyminen Vesijärven ekosysteemiin ja sitä ympäröivän luonnon monimuotoisuuteen on ollut mielenkiintoista.
Toiminta Vesijärven hyväksi on antanut paljon.

Vuosikymmen takana. Missä mennään?

Ohjelmajohtaja Heikki Mäkinen,
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö


Vesienhoitoon voi käyttää myös työyhteisön virkistyspäivän.
Tämä porukka poisti palpakkoa Hammonjoelta viime kesänä.
Blogitekstin kirjoittaja kuvassa toinen oikealta. 

Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiöllä on takanaan kymmenen työntäyteistä vuotta. Toimintaa sisältäpäin katsoessa on tuntunut siltä, että monenlaisia manöövereitä on koko ajan käynnissä. Mutta nyt on varmasti sopiva hetki pysähtyä miettimään, mitä on saatu aikaiseksi ja miltä nyt näyttää.

Yksin ei kukaan pärjää, ei myöskään vesienhoidossa. Kymmenen vuoden aikana yhteistyö eri kumppaneiden kanssa on tiivistynyt ja asettunut hyväksi koettuihin uomiinsa. Vesijärvisäätiö toimii vesienhoidon kentässä poikkeuksellisen mielenkiintoisessa ja monipuolisessa toimintaympäristössä, jossa keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat Vesijärven kuntien ja valtion ympäristöviranomaiset, yliopistot ja tutkimuslaitokset sekä elinkeinoelämän toimijat, joiden joukosta on löytynyt todella vankkumattomia vesiensuojeluihmisiä. Säätiö on pystynyt toimintansa aikana tuomaan eri toimijoita omine vahvuuksineen yhteisten tavoitteiden taakse.  

Lahden seudulla vesienhoito on nojannut perinteisesti osaavien ammattilaisten lisäksi aktiivisiin ja monipuolisesti kyvykkäisiin vapaaehtoistoimijoihin. Talkoolaisten merkitys on ollut suuri sekä monien toimenpiteiden viemisessä käytäntöön että yleisen vesienhoitomyönteisen ilmapiirin luomisessa. Ehkä kaikkein merkittävin talkootoiminnan voimannäyttö on vuosittainen, tammikuun alussa järjestettävä pyydystalkootapahtuma, jolla on jo lähes 30 vuoden historia.  Pitkään ansiokkaasti talkootyötä tehnyt joukko on kuitenkin vuosi vuodelta harmaantumassa, ja uusia sitoutuneita talkoolaisia on yhä vaikeampaa löytää. Arjen oravanpyörä tuntuu pyörivän yhä nopeammin, eikä vapaaehtoistöihin ole valtavaa tungosta juuri millään sektorilla. Uskon kuitenkin, että tarjolla olevalle yhteisöllisyydelle ja yhteisen hyvän tekemisen kokemuksille on edelleen kysyntää ja kasvavassa määrin myös tarvetta, kunhan se pystytään sopivalla tavalla tarjoamaan. Tässä meillä on skarppaamisen paikka. 

Yhtenä toiminnan tavoitteena on ollut nostaa Vesijärvi ja Vesijärven hoito entistä paremmin myös kansalliseen ja jossain määrin myös kansainväliseen tietoisuuteen. Varsinainen järvenhoitotyö on tuskin iskostunut kovin voimakkaasti rivikansalaisen tajuntaan järven välittömän ympäristön ulkopuolella. Hän on saattanut törmätä Vesijärven hoitoon ehkä lähinnä onnistuneen hoitotyön mahdollistamien tapahtumien, kuten Ironman-triathlonkisan kautta. Vesienhoidon asiantuntijapiireissä tietoisuus on sen sijaan varmasti kuluneen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt. Tällä on oma merkityksensä esimerkiksi projektikonstellaatioita koottaessa ja hankerahoitusta haettaessa.

Tutkimuspanosten myötä ymmärrys Vesijärvestä ja sen toimintadynamiikasta on koko ajan vähitellen lisääntynyt. Ja kuten tunnettua, tutkimuksen tulos ei ainoastaan anna vastauksia, vaan johtaa aina uuteen tutkimuskysymykseen. Ja kuten yhtä tunnettua, tieto ei tässäkään tapauksessa ainakaan pelkästään vähennä tuskaa. Samalla, kun toimenpiteitä voidaan seurantatutkimuksen ansiosta suunnata yhä paremmin, kasvaa myös ymmärrys siitä, kuinka monimutkainen systeemi järvi voikaan olla. 

Kuluneiden kymmenen vuoden aikana järven tila on vaihdellut jonkin verran sekä alueellisesti että vuosien välillä. Virkistyskäyttäjän kannalta mukaan on mahtunut sekä poikkeuksellisen hyviä että hiukan huonompia vuosia. Kokonaisuutena ajanjakso on kuitenkin ollut melko hyvä, eivätkä järveä pitkään piinanneet sinileväongelmat ole juurikaan olleet haitaksi. Tähän on syytä olla tyytyväinen. Myös tiedot Enonselän sedimentin tilan positiivisesta kehityksestä ovat rohkaisevia. Järven pohjan valtavan ravinnevaraston aktiivisuus levänkasvun edistäjänä on vähitellen hiipumassa. Kun samaan aikaan järveen sen ulkopuolelta tuleva ravinnemäärä on maa- ja metsätalouden sekä hulevesien hallinnan toimin saatu vähenemään, näyttävät Vesijärven toipumismahdollisuudet paremmilta kuin ehkä pitkään aikaan. Töitä on kuitenkin vielä paljon edessä. Maalissa ei vielä olla. Ei edes kalkkiviivoilla.