keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Vesijärvisäätiön itsenäisyys haluttiin turvata

Heikki Hakala oli Vesijärvisäätiön
perustamistoimikunnan puheenjohtaja
  
Ajatus Vesijärvisäätiöstä syntyi yhtä aikaa kahdessa eri paikassa.

Lähtökohtana oli se, että Vesijärvi II -hanke oli päättymässä. Sen loppuraportissa todettiin, että hoitotoimenpiteiden vähentämisen seurauksena järven veden laatu oli alkanut uudelleen heiketä. Etelä-Suomen Sanomat teki asiasta jutun ja pääkirjoituksen.

Lahden kaupunki oli laatimassa talousarviota, jossa ankeasta taloustilanteesta johtuen suunniteltiin järven hoitoon suunnatun rahoituksen oleellista pienentämistä. 

Samoihin aikoihin Esan kirjapainon toimitusjohtaja Jukka Ottela oli pyytänyt päätoimittajalta ehdotusta siitä, miten Etelä-Suomen Sanomat voisi profiloitua jonkin merkittävän paikallisen asian eteenpäin viejänä.

Oli alkukesä 2005 (muistaakseni). Esan kirjapaino Oy:n johtoryhmä oli pitämässä kesäistä kokoustaan ja virkistäytymässä eteläisellä Päijänteellä M/S Elbattarella. Nautimme kannella ihanassa kesäillassa mainiota muikkuateriaa, kun kesken kaiken huudahdin: VESIJÄRVI! Ryhmä katsoi minua hieman säälien, että maantieto on Heikiltä pahasti hukassa. He vastasivat: Päijänne!

Sanoin, että kyse ei ollut virheellisestä paikannuksesta. Olin vain saanut idean siitä, mikä voisi olla se asia, jonka puolesta lehti voisi ryhtyä työskentelemään. Vesijärvi huuhtelee Lahden, Hollolan ja Asikkalan rantoja. Se siis kattaa merkittävän osan Lehden ydinlevikkialueesta. Järvellä on suuri virkistysmerkitys ja järven kunto koskettaa suoranaisesti todella suurta joukkoa ihmisiä. Se ei ole luonteeltaan poliittinen hanke, joka voisi jakaa ihmisten mieliä. Järven kunnostamista vastaan kenelläkään ei ole mitään vastaan sanomista. Tiedossa on myös, että Lahden kaupunki ei katso omien voimavarojensa riittävän järven kunnossapitoon. Kaikki edellytykset merkittävän hankkeen perustamiselle olivat olemassa.

Pari päivää tämän retken jälkeen Teollisuusseuran silloinen puheenjohtaja, Kemppi Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Kemppi tulee luokseni toimitukseen. Hän on leikannut lehdessä olleen pääkirjoituksen talteen ja kysyy, mihin toimiin pitäisi ryhtyä.

Käymme asiasta innostuneen keskustelun ja päätämme ryhtyä selvittämään asiaa. Jo tässä vaiheessa ajatuksissa on, että järven kunnostamiseen tulee saada julkisen rahoituksen rinnalle yksityistä rahoitusta.

Ryhdymme selvittämään, millaisia järvisuojeluhankkeita Suomessa on käynnissä. Selvitystyössä meitä avustaa Pekka Koivisto. Myös Vesijärven kunnostamistyössä ansioitunut limnologi Juha Keto on mukana. Perehdymme Tuusulanjärven, Säkylän Pyhäjärven ja Hiidenveden kunnostamiseen. Valitettavasti saamamme kokemukset eivät ole erityisen rohkaisevia. Kunnostustyötä ei ole päästy tekemään toivotulla tavalla, rahoitus on ollut katkonaista ja tulokset ovat olleet vaatimattomia.

Meille selviää, että Vesijärvi I -hanke on ollut tässäkin vertailussa erinomainen. Hoitokalastuksen ja kaislikkoniittojen avulla järven veden laatua saatiin parannettua. Vesijärvi II -hankkeelle osoitettu rahoitus oli kuitenkin niin pieni, että osasta hoitotoimenpiteitä oli ollut pakko luopua, mikä nopeasti alkoi näkyä veden laadun heikkenemisenä. Konkreettinen seuraus oli näkösyvyyden väheneminen.

Helsingin yliopisto oli jo pitkään tutkinut Vesijärveä. Se oli myös sijoittanut ympäristöekologian laitoksen Lahteen. Vesijärvi osoittautui yhdeksi tutkituimmista järvistä Suomessa. Tutkimukset osoittivat, että erityisesti hoitokalastuksella saadaan merkittäviä tuloksia, mutta kalastuksen määrää tulisi lisätä merkittävästi.

Ryhdyimme selvittämään, millainen organisaatio voisi pitkällä aikavälillä turvata järven hoidon vaatiman rahoituksen. Uutena rahoituslähteenä kuvioihin oli tullut Euroopan unioni. Suomessa oli myös jonkin verran ympäristöhankkeita rahoittavia säätiöitä. Lahden Teollisuusseuralla ja sen jäsenyrityksillä oli myös kiinnostusta olla rahoittajina.

Huomasimme, että monipuolisen rahoituksen turvaaminen edellyttää, että säätiöstä on itsenäinen, riippumaton toimija.

Lahden kaupungin ympäristötoimen piirissä ajateltiin, että kun sillä on päävastuu Vesijärven kunnostustoimissa, erillinen säätiö voisi toimia sen sateenvarjon alla. Käydyissä keskusteluissa toimme esille, että tällainen malli ei ole suotuisa sen vuoksi, että se koettaisiin eräänlaiseksi lisäveron kannoksi, jolloin yksityisten rahoittajien kiinnostus hanketta kohtaan loppuisi. Säätiön tulee olla erillinen ja riippumaton.

Myös Helsingin yliopisto tunsi suurta kiinnostusta säätiötä kohtaan. Se lupasi, että osana yliopistoa säätiöllä olisi käytössään kaikki ne tutkimusresurssit, joita yliopistolla on. Tätäkään sidosta ei haluttu ottaa, sillä se olisi johtanut siihen, että muiden tahojen mahdollista tutkimusapua ei olisi voitu käyttää.

Käsitys oman riippumattoman ja itsenäisen säätiön merkityksestä vahvistui.

Lahden kaupunki oli delegoinut hankkeen omalta osaltaan Lahti Vesi Oy:lle. Sen toimitusjohtaja Martti Lipponen ryhtyi aktiivisesti viemään hanketta eteenpäin. Hänen ansiotaan on, että syntyi rahoitusmalli, jossa julkisen rahoituksen osuus on 70 prosenttia ja yksityisen rahoituksen osuus on 30 prosenttia ja vuotuinen rahamäärä olisi 1 miljoona euroa. Se olisi moninkertainen summa verrattuna siihen noin 200 000 euroon, joka sillä hetkellä oli käytössä hoitotoimenpiteisiin.

Samaan aikaan Pekka Koivisto yhdessä Ernst&Youngin asianajaja Antti Färkkilän kanssa oli tutkinut organisaatiomuotoa. Säätiö oli paras vaihtoehto ja Antti Färkkilä laati säätiön perustamiskirjan ja säännöt.

Päädyttiin siihen, että säätiön perustavat Lahti, Hollola ja Asikkala sekä Lahden Teollisuusseura, Kemppi Oy  ja Esan kirjapaino Oy. Puhetta Säätiössä ryhtyi johtamaan Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta.

Ensimmäisiä toimenpiteitä oli säätiön toiminnasta vastaavan henkilön hakeminen. Hakijoiden joukossa oli Suomen ympäristökeskuksessa työskentelevä Heikki Mäkinen, jonka tuore väitöskirja käsitteli sitä, kuinka vesiensuojelutoimia tulisi organisoida. Hän tuli valituksi tehtävään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti